Tukholmaan hieman vahingossa asettunut taiteilija AnnaLeena Prykäri ei koe kuuluvansa Suomeen taikka Ruotsiin. Sanojensa mukaan hän jää molempien maiden rajamaastoon, vaikka on asunut Tukholmassa vakituisesti viimeiset kolmetoista vuotta.
Prykäri on ajankohtainen Vantaan taidemuseo Artsin kevään ryhmänäyttelyssä Vastavuoroisuuksia.
Keskellä koronapandemiaa, viime vuoden toukokuussa AnnaLeena Prykäri sai yhteydenoton Vantaan taidemuseo Artsin museoamanuenssi ja näyttelykuraattori Christine Langinauerilta. Suunnitteilla oli kuluvan kevään ryhmänäyttely, joka teemaltaan kantaa poikkeustilaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole koronanäyttely, painotti amanuenssi.
–Vastavuoroisuuksia-näyttely käsittelee sellaisia teemoja kuin yhteiskunnan valtarakenteet ja valtasuhteet, erilaiset käytännöt ja rajoitukset. Näyttely sai alkunsa siitä, kun poikkeusaika alkoi Suomessa keväällä 2020. Silloin yhteiskunnan rakenteet nousivat ehkä vähän eri tavalla pinnalle kuin aiemmin. Tämä näyttely kysyy sellaisia kysymyksiä kuten ketkä tekevät päätöksiä ja miten ne vaikuttavat meidän elämäämme, kenestä me olemme riippuvaisia. Kuka pystyy tekemään itsenäisesti sellaisia päätöksiä jotka vaikuttavat heidän elämäänsä, ja mitkä ovat normit ja arvot jotka säätelevät yhteiskunnan rakenteita ja sääntöjä, kertoo Langinauer näyttelystä sen streematulla opastuskierroksella.
Linkki opastuskierrokseen löytyy tämän artikkelin lopusta.
–Näyttelyn taiteilijat tarkastelevat näitä teemoja ja kysymyksiä ja aiheita hyvin eri tavoin, hyvin eri näkökulmista ja perspektiiveistä. Heillä on monenlaiset taustat ja se mahdollistaa kriittisen luennan tästä tilanteesta.
–Kutsu näyttelyyn oli ehkäpä taiteilijanurani tähän mennessä suurin kohokohta, Prykäri toteaa ja jatkaa, ettei ole uskonut museoiden tai kaupallisten gallerioiden olevan kiinnostuneita hänen työstään.
Christine Langinauer on seurannut Prykärin työskentelyä vuodesta 2016, jolloin heidän tiensä kohtasivat Prykärin opiskellessa Konstfackin taidekorkeakoulussa Tukholmassa. Tapaaminen tuotti tulosta ja reilut neljä vuotta sen jälkeen Prykäri sai sopimuksen museonäyttelyyn.
–Taiteilijana jään helposti välimaastoon tai putoan ulos tietystä normista. Työni eivät ehkä ole kaikkien silmään tarpeeksi akateemisia, mutta toisaalta ne ovat liian akateemisia ja käsitteellisiä suuremmalle yleisölle. Sama pätee niin sanottuihin alakulttuurien ryhmiin. En kuitenkaan oleta enkä odota, enkä edes toivo kohdistuvani kaupalliselle taideyleisölle.
Prykäri käyttää työssään sekatekniikkaa, yhdistäen installaatioita, objekteja, veistoksia ja performanssia. Usein teokset pohjautuvat tekstiin.
–Ruotsiin muuttaessani olin kielten sekamelskassa. Tilassa, jossa käyttämistäni kolmesta kielestä, eli suomesta, ruotsista tai englannista, ei mikään soveltunut enää kirjoittamiseen. Kun opin tarpeeksi ruotsia, koin pystyväni ilmaisemaan itseäni myös ruotsiksi. Nykyään tekstini ovat englanninkielisiä, kertoo Prykäri, joka on viimeisimpinä vuosina tehnyt taustatyötä enimmäkseen New Yorkissa ja Berliinissä.
–Englannin kielen käyttö avaa kansainväliset mahdollisuudet. Se ei sulje pois samalla tavalla kuin esimerkiksi suomen kielen käyttö tekisi. Toisaalta koen, ettei mikään kieli ole yhtä rikas ja monitasoinen kuin suomi. Siihen luonnollisesti yhdistyy oma tunnepohja ja kasvu kielen parissa.
Prykäri ei koe saavuttavansa samaa kiinnostusta Ruotsissa kuin Suomessa.
–Ehkä työni tematiikka on liian vaativaa Ruotsiin, kyseessä on ”landet lagom” ja oma työni ei siihen kastiin sovellu, kritisoi Prykäri, joka kokee Ruotsin taidekentän olevan kaupallisempi kuin Suomen.
–Lisäksi koen, että Ruotsissa jollain tavalla pelätään keskustelua ja sen herättämistä. Suuri osa esille tuotavasta taiteesta on helposti sulateltavaa, kaunista katsottavaa.
Poikkitaiteellisessa työskentelyssään Prykäri tutkii psyykkisten sairauksien ja BDSM-kulttuurin yhdistäviä tekijöitä.
Termi BDSM on yleiskäsite eräille seksuaalifetisseille, sisältäen muun muassa hallittua sitomista, alistamista, rankaisemista, alistettuna olemista, sadomasokismia ja muuta siihen liittyvää ihmisten välistä dynamiikkaa. Viimeksi mainittua aihetta hän ei tarkastele lääketieteellisestä näkökulmasta.
Työssään Prykäri keskittyy sellaisiin näkökulmiin kuin kontrollin muoto, anatomia ja sen rakenteellinen kieli, valta ja valtasuhteet sekä auktoriteetti, himo ja kaipuu onnellisuuteen, sekä hoidon saaminen ja antaminen sen eri muodoissa.
Prykäri kertoo keräävänsä arkistoonsa elettyjä kokemuksia ja tunteita.
–Tutkimustyön perusta rakentuu psykologisille- ja tunnepohjaisille olomuodoille- ja tiloille, joissa humaanisuus, ihmisluonto, emotionaaliset tilat sekä halut ovat keskeisiä rooleja, Prykäri jatkaa ja lisää kysymysten herättämisen olevan olennainen osa hänen työtään.
Taiteilija tunnustaa, ettei Tukholma ole koskaan varsinaisesti tuntunut kodilta, vaikka hänen verkostonsa kaupungissa onkin laaja. Mutta minne muuallekaan sitä matkaisi?
–En tiedä missä aloittaisin enää alusta. Olen tehnyt sen jo muutamaan otteeseen ja se on vaativaa. Ensinnäkin, elän kroonisen sairauden kanssa, joka vaatii jatkuvaa hoitoa. Vaikka hoidon saanti on mahdollista myös muualla, niin siihen käsiksi pääsy ei useimmiten ole yksinkertaista. Toisekseen olen Tukholmassa luonut suuren verkoston ja äitiäni lukuun ottamatta läheisimpäni ovat täällä. Eniten koen yhteyttä juuri Tukholmaan, ja Suomeen en ole muuttamassa, eikä muukaan Eurooppa tällä hetkellä houkuttele. Pandemian aikana olen jollain tavalla rauhoittunut Tukholmaan.
Prykärillä on monta rautaa tulessa. Omien näyttelyidensä ohella hän toimii näyttelykuraattorina ja vireillepanijana Queer Cohesion -näyttelysarjassa. Työn alla on kolmen näyttelyn sarja, joista ensimmäisen olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan tapahtua viime marraskuussa, mutta korona sulki myös gallerioiden ovet.
–Näillä näkymin ensimmäinen näyttely voidaan järjestää muutamien tulevien kuukausien aikana, mutta tarkkaa aikataulua aivan vielä ei valitettavasti voi kertoa. Toivottavasti näyttely saadaan aikaiseksi pian, sillä olemme kollegani Hinni Huttusen kanssa työstäneet sitä jo noin vuoden ajan.
–Sama tapahtui Vantaan näyttelyn kanssa. Avajaiset oli tarkoitus pitää 12. helmikuuta, mutta edelleenkään näyttelyä ei ole voitu avauta yleisölle. Se on hyvin turhauttavaa. Näyttelyä jatkettiin kuitenkin toukokuun loppuun asti, ja nähtäväksi jää avautuuko se yleisölle viimeisiksi kahdeksi viikoksi. Onneksi näyttelyyn voi tutustua virtuaalisesti.
Lapin Torniossa syntyneellä ja kasvaneella AnnaLeena Prykärillä on kuvataiteen kandidaatin ja -maisterin tutkinnot Tukholmassa sijaitsevasta Konstfack taidekorkeakoulusta.
