Pääsiäinen on luterilaisen kirkon vuoden toiseksi suurin juhla, joulun jälkeen. Kuluvalla viikolla vietetään hiljaista viikkoa ja perinteiset pääsiäismessut kuuluvat kirkon ohjelmaan. Tukholman suomalaisessa kirkossa kiirastorstain messu on tämän lehden ilmestymispäivänä kello 18.
–Kyseessä on hieno ja melko dramaattinen messu. Sen aikana aluksi opetuslasten kynttilät sytytetään ja sammutetaan ehtoollisen jälkeen. Alttari riisutaan pitkäperjantaita varten, jolloin alttarivaate poistetaan ja kaikki kynttilät sekä kukat viedään pois. Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa puolestaan ei ole koristeita, kertoo Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Martti Paananen.
Pitkäperjantain jumalanpalvelus on pääsiäisajan toinen dramaattinen osuus. Kirkko puetaan mustiin väreihin ja virret lauletaan ilman musiikkia. Silloin muistellaan Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa.
–Pitkäperjantain kärsimys ja kuoleman tunnelma muuttuu riemuksi sunnuntain ja toisen pääsiäispäivän jumalanpalveluksissa jolloin urut soivat ja kynttilät loistavat.
Pääsiäinen on ääripäiden aikaa ja se jatkuu aina helluntaihin saakka. Tänä vuonna helluntaita vietetään 5. kesäkuuta. Helluntai kuuluu kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon.
–Pyrimme pitämään yllä pääsiäisen riemua myös pääsiäisen jälkeen.
Kirkkoherran mukaan Tukholman suomalaiselle seurakunnalle kuuluu yleisesti ottaen hyvää.
–Saimme avata toimintaamme helmi-maaliskuun aikana. Pääsimme jälleen kokoontumaan paikan päälle ja tapaamaan ihmisiä.
Tästä ovat olleet innoissaan sekä kirkon henkilökunta että seurakuntalaiset.
Kirkon toiminta on suurilta osin palautunut ennalleen pandemiaa edeltävään aikaan.
–Jotkut toiminnat ovat keränneet jopa enemmän väkeä kuin aikaisemmin. Esimerkiksi raamattupiiri on yksi näistä.
Jumalanpalvelusten kävijämäärät ovat pysyneet ennallaan ja lapsityössä on palattu samalle tasolle.
–Viime syksynä meillä oli melko paljon kasteita. Keväältä pandemian vuoksi siirtyneet kasteet toimitettiin silloin.
–Kun pandemia alkoi pari vuotta sitten, niin hyvin nopeasti alettiin puhumaan siitä, että miten kirkko, seurakunnat, niiden työntekijät ja esimerkiksi mielenterveystyön puoli joutuvat kohtaamaan pandemian myös sen mentyä.
Pandemia on saattanut nostaa syviäkin asioita menneisyydestä ja omasta elämästä.
–Ne alkavat purkautua pikkuhiljaa muun muassa keskustelun tarpeena. Se näkyy meillä sielunhoito keskusteluina ja mielenterveyspuolella hakeudutaan terapiaan.
Paananen uskoo, että on myös ihmisiä, joille tulee viiveellä tunteita ja tarpeita keskustella.
–Toisaalta pandemia on hyvällä tavalla meidät seurakunnassakin laittanut pohtimaan tärkeysarvoja. Uskon, että olemme oppineet tiimityötä uudella tavalla, ja aika on hyvällä tavalla yhdistänyt työntekijöitä.
Yhteistoimintatavasta kirkkoherra on iloinen ja uskoo sen tulleen jäädäkseen.
Hän uskoo näkyvimpiä muutoksia pandemian jälkimainingeissa olevan sen, että on opittu tekemään asioita uudella tavalla.
–Koko yhteiskunnassa joudutaan hakemaan joustavuutta. Kun kipukynnyksen yli päästään, niin huomataan että hei, tämähän onkin hyvä juttu. Esimerkiksi töitä ei tarvitse tehdä yhdessä ainoassa pisteessä.
Paananen uskoo, että tämä on koko yhteiskuntaa koskeva muutos.
–Pitää myös muistaa, että etätyötkin ovat eriarvoistava asia. Joillekin se on helppoa ja toisille haastavaa. On niin monta tarinaa, kuin on ihmistäkin.
Kirkkoherra jatkaa, että pandemian helpotettua Ukrainan sota toi monelle tunteen että ”voi ei, ei taas”.
–Tämä näkyy kanssakäymisessä ja tietysti suomalaisille sota herättää paljon muistoja.
Suomalaisessa kirkossa on ollut useita tilaisuuksia, joissa on kerätty kolehtia Ukrainalle. Ruotsin kirkon kansainvälisen työn ohjelma Act Svenska kyrkan pystytti katastrofikeräyksen.
–Juuri nyt meillä on rovastikunnassa, eli Norrmalmin ja vanhan kaupungin seurakunnissa pieni ryhmä joka selvittää ja koordinoi mahdollisesti tänne saapuvia suurempia pakolaismääriä. Ei lähdetä omien nyssyköiden kanssa keskusasemalle jakamaan ruokaa ja vaatteita, vaan jaetaan tehtäviä eri seurakunnille ja hoidetaan asia keskitetysti.
–Ukraina elää vahvasti myös meidän todellisuudessamme ja nousee esille melkeinpä jokaisessa tilaisuudessa.
Paanasen mukaan seurakuntalaisissa näkyy halu päästä takaisin seurakunnan toimintaan.
–Ihmiset ovat hyvin kiitollisia siitä, että he ovat päässeet tänne. Kohtaamaan toisiaan, palaamaan vanhoihin rutiineihin ja normaaliin elämään.
Pääsiäisen jälkeen kirkossa kokoontuvat eri ryhmät ja kuorot. Jumalanpalveluksia pidetään tavalliseen tapaan.
–Kesällä meillä on keskiviikkoisin toimintapäivä. Silloin on kesäkahvila ja konserttisarja. Kesäkinkerissä käydään Katekismusta läpi pienin askelin. Tällöin meillä voi viettää vaikka koko iltapäivän.
Riemullinen asia seurakunnalle on se, että rippikoululaisia on lähes kaksikymmentä. Seurakunnan koon huomioonottaen tämä on suuri määrä.
–Viime vuonna rippikoululaisia oli vain alle kymmenen.
Paananen uskoo yhdeksi syyksi osallistujamäärän kasvuun olevan rippikoulutyöryhmän vahvan työn.
–Nuoret ovat kuulleet, että tämä on hyvä juttu. Kun on tehty hyvää työtä niin se kantaa hedelmää.
Osallistujamäärän kasvaessa ilmeni pieni murhe, että riittävätkö seurakunnan rahat.
–Sanoin, että kyllä riittävät. Tingitään sitten jostain muusta, jos se siitä on kiinni.
Paananen uskoo, että pääsiäisenä ihmiset tulevat kirkkoon kahden hiljaisen kevään jälkeen.
Hän toivoo, että jokaiseen pääsiäisajan tilaisuuteen saapuu paljon väkeä. Mutta saako kirkkoon tulla jos ei ole kristitty?
–Tottakai saa! Kirkkoon voi tulla ihminen, joka on eronnut kirkosta, tai ei ole koskaan kuulunut kirkkoon, tai on esimerkiksi ateisti tai muslimi. Kaikki ovat tervetulleita.
Pääsiäistä edeltäneenä viikonloppuna Tukholman suomalaisessa kirkossa oli ohjelmassa muun muassa kevätmyyjäiset, vauvakirkko sekä Agricola-messu. Sitä vietettiin lauantaina Mikael Agricolan päivänä. Agricola on keskeinen hahmo reformaation ja suomen kielen kannalta.
–Tahdomme kirkkona olla hengellinen yhteisö, mutta suomalaisena seurakuntana myös määrätietoisesti kantaa suomalaista ja ruotsinsuomalaista kulttuuriperintöä.
