Tiistaina menehtynyttä Miki Liukkosta pidetään sukupolvensa lahjakkaimpana kirjailijana. Oulussa syntynyt Liukkonen ehti kirjoittaa runsaan tuotannon. Hänen sanotaan eläneen kirjoittamiselle ja...
Suomalaiset aikuiset käyttävät runsaasti kulttuuri- tai kirjastopalveluita. Vähintään neljä viidestä käyttää kirjastoa muutaman kerran vuodessa tai useammin. Kirjasto on Suomen...
Säveltäjä Kaija Saariaho, 70, on kuollut kesäkuun 2. kotonaan Pariisissa. Saariaho oli yksi maailman menestyneimmistä nykysäveltäjistä. Saariaholla oli glibastloma-aivokasvain. Tiedon tästä hän halusi pitää...
Ateneumin taidemuseo Helsingissä on ollut vuoden ajan remontissa. Museo avattiin jälleen 15. huhtikuuta. Samalla avautui myös kokoelmanäyttely Ajan kysymys. Näyttely...
Läsnäolevan nuorisotyön tarve ulkotiloissa lisääntyi korona-aikana. Jalkautuvat nuorisotyöntekijät olivat yksi harvoista ryhmistä, jotka tapasivat nuoria pahimpana pandemia-aikana. Julkisissa tiloissa hengailu...
Helmikuun 28. päivänä vietetään Kalevalan päivää. Sinä päivänä, vuonna 1835, Elias Lönnrot allekirjoitti Kalevalan ensimmäisen version esipuheen. Vuonna 1835 ensipainoksensa...
Neljä kulttuurialalla toimivaa valtion virastoa, Museovirasto, Kansallisarkisto, Suomenlinnan hoitokunta ja Taiteen edistämiskeskus, ovat yhdistäneet voimansa YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda...
Oulu on valittu toiseksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Suomesta olivat Oulun lisäksi ehdolla Savonlinna ja Tampere, sillä asiantuntijaraati ei viime...
Sunnuntaina jaetuista Oscar-palkinnoista sai osansa myös Suomi ja kokkolalainen Heikki Kossi, kun Sound of Metal -elokuvan äänisuunnittelu palkittiin. Vaikkei Kossia...
Ansioituneille taiteilijoille ja toimijoille myönnettävät Suomi-palkinnot on jaettu. Tänä vuonna palkinnot saivat 70-vuotispäiväänsä viime viikonloppuna viettänyt laulaja-lauluntekijä Mikko Alatalo, näyttelijä...
Suomen Uutisviikko kokoaa joka perjantai Suomen tärkeimmät uutiset selkeäksi lukupaketiksi. Kerromme sekä valtakunnan kuulumiset että paikallisia uutisia eri puolilta Suomenmaata.
© 2021 Suomen Uutisviikko