Romanien kansainvälistä kansallispäivää juhlitaan 8. päivä huhtikuuta. Millaisia ennakkoluuloja romaneihin kohdistuu 2020-luvulla, ja onko mustalainen sanana poliittisesti korrekti? Suomen Uutisviikko tapasi katujen kasvatti Mertsi Hagertin.
Kansallispäivän perinteisiin kuuluu muun muassa musiikkia, laulua ja ruokailua.
–Esimerkiksi Puolan ja Ranskan romaneilla on enemmän hauskaa musiikkia. Meillä Suomen romaneilla on puolestaan sitä sydän särkyi -sarjaa, naurahtaa Mertsi Hagert, joka muutti Ilomantsista Tukholmaan kymmenvuotiaana.
–Suomen romaneiden musiikki tulee Venäjän slaavilaismusiikista ja kansanlauluista. Sieltä ne on käännetty ja kehitetty omaksi musiikiksi.
Perinteet romaneiden välillä voivat poiketa toisistaan riippuen siitä, mistä juuret juontuvat.
Suomen romaneista puhuttaessa erityisesti hevosala kuuluu kulttuurin perinteisiin.
–Muun muassa Vermon ravit ovat perinteinen kohtauspaikka etenkin meille romanimiehille. Omassa lapsuudessa koulukaan ei ollut niin tärkeä kuin hevostalli. Yhteiskunnan kehittyessä autokauppa ja -ala ovat ottaneet valtaa romanimiesten keskuudessa sekä Suomessa että Ruotsissa.
–Ruotsi on ollut meille Suomen romaneille hyvä ja tehnyt paljon meidän eteemme. Se on antanut myös meidän naisille mahdollisuuden. Heistä on tullut esimerkiksi ompelijoita.
Mertsi lisää, että käsityöt, ompelu ja virkkaus ovat kuuluneet romaninaisten perinteisiin.
–Meidän naiset pukeutuvat isoon hameeseen. Kun meidän tytöt laittavat romanimekon päälle, silloin heistä tulee naisia. Romaninaisten mekko on kallis; siinä on yhdeksän metriä kangasta. Kuka vain ei osaa sitä tehdä. Hintaa voi mekolle tulla jopa kymmenen tuhatta kruunua.
–Mutta esimerkiksi Puolan ja Ruotsin romanit pukeutuvat enemmän kuten valtaväestö, vaikka kyllä romani toisen romanin tunnistaa.
Mekko ei ole pakko, mutta se joka tuntee niin, valitsee sen käytön.
–Mekko laitetaan vain kerran ja siitä ei luovuta. Tietysti poikkeuksena ovat nykypäivän työpaikat, joissa ei saa pitää romanien kansallisvaatteita.
Vähemmistöoikeuksien saralla romanien ja saamelaisten oikeudet ovat usein edistyneet rinta rinnan, sanoo Mertsi.
–Esimerkiksi kun saamelaiset saivat oman Aapisen, niin mekin saimme.
–Meille on annettu mahdollisuuksia ja nykyään romaneita on esimerkiksi bussi- ja taksikuskeina sekä paljon hevosurheilun parissa. Me tulemme mukaan muuhun yhteiskuntaan pikkuhiljaa, kun saamme vain mahdollisuuden.
–Nyt nähdään se, että kun me aloimme kuulua yhteiskuntaan, niin mukaan tuli myös sosiaaliset ongelmat, muun muassa päihteet. Ruotsissa Suomen romanilapsia on sortunut tähän paljon. Minä näen sen, koska olen pikkupojasta lähtien liikkunut kaduilla. Minullakin on ollut mahdollisuuksia, mutta en vain ottanut niitä vastaan. Samaa nähdään valtaväestössä. Vaikka ihmisellä olisikin hyvä perhetausta, niin oma tie on lähtenyt jonnekin muualle päin.
Mertsi itse on saanut apua Tukholman Medborgaplatsenin kodittomien yksiköstä joka kuuluu sosiaalipalveluiden alaisuuteen. Hän lisää, että on kiitollinen yhteiskunnalta saamastaan avusta.
–Välillä olen mennyt kontilleni. Mutta vaikka me romanit kaadumme, niin me nousemme ylös.
Romanikulttuurin perinteet jatkuvat perheessä, jossa lapsi näkee niitä.
–Meillä ei ole kouluja meidän perinteisiin. Niihin kasvetaan ja kaikki nähdään kotona.
Esimerkiksi Mertsin lapsuudessa 1970-luvulla kevään tullessa vanhemmat lähtivät reissaamaan ja myymään tavaroita.
–Ei se koulu ollut niin tärkeää. Me omaksumme oman kulttuurimme vanhemmiltamme. Esimerkiksi valtaväestössä nuoret omaksuvat ajatuksen, että käydään koulua ja hankitaan ammatti, ja siitä töihin. Me taas hoidamme hevoset, tiedämme sen, että miten ne liikkuvat, niiden sairaudet ja niin pois päin.
–Me emme koskaan ole kerjänneet kadun kulmassa, vaan olemme myyneet tavaraa. Kiitos sen, että olemme kasvaneet Pohjoismaissa.
”Te olette valtava kansa, jolla ei jää sormi suuhun vaikka minne menisitte”, on lainaus jonka Mertsi kuuli kanssamatkustajaltaan laivamatkalla. Mertsi yhtyy lauseeseen.
Millaista on elää romanina tämän päivän Ruotsissa?
–Suomessa Hagert sukunimi merkataan heti, Ruotsissa ei. Vaikka meitä poljetaan, niin meillä on kova itsekunnioitus.
Suomessa vanhempi sukupolvi käyttää edelleen pussihousuja ja lempinimi manne elää yhä edelleen. Romanien arkielämä poikkeaa paljonkin valtaväestöstä.
–Romanien kansallispukua näyttävä nainen huomataan heti. Kun me miehet pukeudumme, meidät nähdään hienosti pukeutuneina herrasmiehinä.
Vaatteita ei vaihdella mielen mukaan. Hygienia on kulttuurissamme tarkkaa; esimerkiksi kädet pestään heti kun tullaan sisälle ja tiskirätillä ei puhdisteta lattiaa. Keittiöön ei mennä alusvaatteisillaan. Pyykkituvassa kaikki pestään erikseen ja kasvopyyhettä ei pestä petivaatteiden kanssa.
–Jos minä esimerkiksi laittaisin verryttelypuvun päälleni ja menisin kadulle, niin se ei olisi minä. En tahdo piilotella itseäni, tuumaa Mertsi.
Hän lisää, että ennakkoluulot romaneja kohtaan näkyvät ihmisistä usein jo päällepäin. Tämä on näkynyt esimerkiksi työpaikkoja hakiessa, mutta myös arjessa ylipäätänsä. Mertsi myöntää kohdanneensa paljon syrjintää.
–Siitä saa kärsiä vielä enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Esimerkiksi huoltoasemalle mennessä voi joutua kohtaamaan asenteen, että ”mikä sinä oikein olet?”. Mutta sama veri minulla on kuin sinullakin, sanoo Mertsi.
Mutta esimerkiksi suomi-seurojen tansseihin Ruotsissa eivät romanit Metrsin mukaan ole päässeet.
Varas ja tappelija ovat yksiä tyypillisimmistä ennakkoluuloista joita romaneihin kohdistuu.
–Samaan tapaan kuin valtaväestössä, myös osa romaneista tahtoo elämässä eteenpäin ja osa taas ei. Mutta meitä on hyvä osoitella.
Yhteiskuntana Ruotsi on Mertsin mielestä ottanut romanit huomioon.
–Mutta meidän asioita esimerkiksi koulutukseen liittyen ei olla viety loppuun. Se on vähän niin kuin sadan metrin juoksussa lopettaisi juoksemisen kuudenkymmenen metrin jälkeen.
–Eikä esimerkiksi minun tyttäreni mene kirjastoon töihin romanimekko päällään. Ei häntä päästetä sinne. Meidän naiset Suomessa ja Ruotsissa näkyvät kilometrien päähän. Se riippuu naisesta itsestään, tahtooko hän viedä kulttuuriamme eteenpäin. Ja suuri osa naisista tahtoo. Heidän tulee valita ollako romani, vai suomalainen tai ruotsalainen, ja heittää oma kulttuuri menemään. Ei se saa niin olla, tottakai me tahdomme pitää yllä omaa kulttuuriamme.
Mertsi kokee, että silmä silmästä, hammas hampaasta mentaliteetti elää edelleen Suomen romanien keskuudessa.
–Kunpa se asenne vain saataisiin loppumaan.
Romanien asemassa yhteiskunnassa on Mertsin mukaan eroja Suomen ja Ruotsin välillä.
–Esimerkiksi Helsingissä saa rahallista avustusta romanimekkoon, Ruotsissa se ei tulisi kysymykseenkään. Suomessa on alettu paljon kouluttamaan, meillä on oma radiokanava ja oma tv-lähetys kansallispäivänä.
–Moni perhe on lähtenyt Tukholmasta Suomeen, koska siellä on paremmat oltavat.
Romanikieli poikkeaa hieman eri maiden välillä, kielen ääntäminen on jäykempää Suomessa ja Ruotsissa verrattuna esimerkiksi Ranskan romanikieleen.
–Mutta kyllä me kaikki puhumme samaa kieltä. Romanikieli ja kulttuuri yhdistää eri maiden romaneja. Ja se, että miten yhteiskunta on potkinut meitä. Täällä Pohjoismaissa meillä on vielä hyvä olla, verrattuna esimerkiksi Unkariin ja Tsekkeihin. Siellä romaneille ei ole annettu samoja mahdollisuuksia kuin täällä.
Silti moni on jättänyt kulttuurin, koska se on ollut taakka heille. Yhteiskunta sanoo, että heitä kulttuurisi menemään, niin saat töitä.
Mertsin kasvatti hänen mumminsa ja ukkinsa. Hänestä tuli omien sanojensa mukaan mies 13-vuotiaana.
–Siinä iässä ruotsalaispoika leikkii vielä autoilla.
Mertsin unelmissa olisi avata kohtauspaikka romanilapsille ja nuorille. Fyysinen tila, jonne he ovat tervetulleita.
–Lapset voisivat tulla paikkaan, josta hakea apua. Voisivat soittaa vanhemmilleen ja kertoa, että missä he ovat. Meillä ei ole lainkaan sellaista.
Onko mustalainen sanana poliittisesti korrekti?
–Se riippuu siitä, että miten sinä sanot sen. Halveksuvasti vai et. Mutta mustalaiseksi olen syntynyt, en muutu miksikään muuksi.
