Käärijä antaa Suomen pisteet Euroviisuissa
Suomen viime vuoden euroviisuedustaja, ilmiöksi noussut Käärijä eli Jere Pöyhönen antaa Suomen asiantuntijaraadin pisteet viisufinaalissa.Tuomariäänillä Ruotsin Loreenille toiseksi jäänyt Käärijä...
Suomen viime vuoden euroviisuedustaja, ilmiöksi noussut Käärijä eli Jere Pöyhönen antaa Suomen asiantuntijaraadin pisteet viisufinaalissa.Tuomariäänillä Ruotsin Loreenille toiseksi jäänyt Käärijä...
Euroopan komissio on myöntänyt seitsemän uutta kulttuuriperintötunnusta, joista yksi on suomalainen Kalevala.Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.) toteaa opetus- ja...
Tiistaina oli Suomessa syvän surun päivä, kun Vantaan Viertolan koulussa 12-vuotias oppilas ampui muita oppilaita.Yksi oppilaista kuoli välittömästi, kaksi loukkaantui...
Suomi on rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemännen kerran. Valinnan tekee kansainvälinen ja YK:n sponsoroima The World Happiness Report.Pohjoismaat pärjäsivät listalla...
Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen, 65, on saanut ruotsalaisen Polar-palkinnon. Palkintoa kutsutaan musiikin Nobeliksi. Salosen lisäksi palkittiin yhdysvaltalainen tuottaja ja...
Suomen Uutisviikko kokoaa joka perjantai Suomen tärkeimmät uutiset selkeäksi lukupaketiksi. Kerromme sekä valtakunnan kuulumiset että paikallisia uutisia eri puolilta Suomenmaata.
© 2021 Suomen Uutisviikko