”Kirkkoon saa tulla, vaikkei olisi kristitty”
Pääsiäinen on luterilaisen kirkon vuoden toiseksi suurin juhla, joulun jälkeen. Kuluvalla viikolla vietetään hiljaista viikkoa ja perinteiset pääsiäismessut kuuluvat kirkon...
Pääsiäinen on luterilaisen kirkon vuoden toiseksi suurin juhla, joulun jälkeen. Kuluvalla viikolla vietetään hiljaista viikkoa ja perinteiset pääsiäismessut kuuluvat kirkon...
Romanien kansainvälistä kansallispäivää juhlitaan 8. päivä huhtikuuta. Millaisia ennakkoluuloja romaneihin kohdistuu 2020-luvulla, ja onko mustalainen sanana poliittisesti korrekti? Suomen Uutisviikko...
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoi Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa, että Norjan-mallin mukainen puolustuksellinen liittoutuminen olisi Suomelle sopiva vaihtoehto. Rehnin mukaan...
Suomalaisten Eläkeläisten Keskusliitto Ruotsissa (SEKL) on valtakunnallinen ruotsinsuomalainen järjestö, joka toimii suomalaisten eläkeläisten oikeuksien puolesta. –Vähemmistölaki on silta jota pitkin...
Vuoden nimeksi on valittu Koronavilkku. Kerran vuodessa tehtävä valinta suoritettiin Nimistöntutkimuksen päivillä. –Koronavilkku on yhteiskunnallisesti merkittävä ja näkyvä nimi. Se...
Hallituspuolue RKP vaatii aluevaaliohjelmassaan, että kaikkien oikeus hyviin hoito- ja hoivapalveluihin taataan asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta. RKP haluaa herättää keskustelua...
Neljä kulttuurialalla toimivaa valtion virastoa, Museovirasto, Kansallisarkisto, Suomenlinnan hoitokunta ja Taiteen edistämiskeskus, ovat yhdistäneet voimansa YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda...
Monen lainan korko nousi, ja pahimmillaan jopa kaksinkertaistui perjantaina, kun vakuudettomien kuluttajaluottojen väliaikainen alempi kymmenen prosentin korkokatto päättyi syyskuun lopussa....
Euroopan isot jalkapallosarjat ovat juuri alkaneet. Kun puhutaan suomalaisista jalkapalloilijoista ammattilaiskentillä, niin ensimmäi- senä mieleen tulle nimet Pukki, Hradecky, Pohjanpalo...
Punaisen omakotitalon portit avautuvat vihreydestä rönsyilevällle pihamaalle. Tukholman Skarpnäckissä seisoo Jorma Toivonen iloisesti tervehtien. Hän on valmistautumassa vuosittaiseen erotiikkanäyttelyyn kotitalossaan....
Suomen Uutisviikko kokoaa joka perjantai Suomen tärkeimmät uutiset selkeäksi lukupaketiksi. Kerromme sekä valtakunnan kuulumiset että paikallisia uutisia eri puolilta Suomenmaata.
© 2021 Suomen Uutisviikko