Suomen ilveskanta on kasvanut poronhoitoalueen ulkopuolella.
Ilveskannan vahvistumiseen on vaikuttanut se, ettei kolmeen viime vuoteen ole ollut kannanhoidollista metsästystä. Aiemmin nimenomaan metsästys on ollut ilvesten merkittävin kuolinsyy.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanta‑arvion mukaan koko maan ilveskanta oli vuoden 2025 syksyllä arviolta 3 070–3 700 yksilöä.
Ilveskannan kasvu on ollut tasaista vuodesta 2018 lähtien ja se on kasvanut etenkin kolmen viime vuoden aikana.































